Koska olen puputtanut kasvisruokaa nelisenkymmentä vuotta, ajattelin, että saattaisin ansaita näin pääsiäisen kunniaksi puputytön arvonimen, vai mitä? Ainakin lapsenlapset olivat nimitykseni kannalla ja antoivat siihen sopivan puvustuksenkin. Tämän innoittamana haluan näyttää, että riittävä määrä kasviksia on paitsi mahdollista, myös nautinnollista syödä vaikkapa lounaaksi. Punnitsin kasvikset ennen pilkkomista ja sain painoksi 983 grammaa. Sillä päästään jo mukavasti lähelle päivittäisiä suosituksia monin päin maailmaa. Suomen varsin vaisut viralliset ohjeet ylitetään onneksi reippaasti.
Tämä haudutettu kasvismuhennos on tyypillinen arkiruokani, jota sitten maustan mieleni mukaan. Sen valmistamiseen ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia. Koska yksi elämäntehtävistäni on kasvisruokien tekoon innostaminen eikä suinkaan sinulta lihan tai kalan kieltäminen, sanon taas:
jos haluat lisäksi nauttia ateriallasi lihaa tai kalaa, voit sen tottakai tehdä. Muistathan kuitenkin, että ne ovat oikeasti lisukkeita. Ainakin kehosi ja planettamme kiittää suuresti, jos pidät määrät kohtuullisina. Jos minä haluan tuhdimman aterian, lisään siihen papuja tai tofua eri tavoin valmistettuna.
Olennaista on se, mitä syömme aterioillamme eniten. Painopiste menee helposti nykyisin siihen, mitä emme syö. Siinä unohtuu se, että terveystutkimukset ympäri maailmaa vahvistavat yhden asian: mitä enemmän kasviksia syömme, sitä terveempinä pysymme. Ja virkeinä.
Lue lisää aiemmin julkaistusta blogistani
|
Tältä näyttää riittävä määrä kasviksia lounaaksi tai päivälliseksi. Itse asiassa näistä riitti vielä muutaman riisipaperikääryleen täytteeksi illalla.
PUPUTYTÖN LOISTOLOUNAS
ainekset 1-2 ateriaan tai 1-2:lle ihmiselle
Kuten aina, hankin kaiken luomuna, jos se vain on mahdollista.
Nyt en saanut myskikurpitsaa luomuna, mutta parempi näin kuin ilman sitä.
1 kukkakaali
1/2 myskikurpitsa
1 mangoldi tai lehtikaaliruukku
1 nippu kevätsipulia
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl thaimaustetta
ripaus yrttisuolaa
mausteeksi paahdettua seesamiöljyä
Silppua kukkakaali, joista osa voi olla aivan rakeista, osa hieman isompia paloja. Halkaise myskikurpitsa puoliksi, paloittele sopivan kokoisiksi kuutioiksi. Jos haluat oppia pienimään kurpitsan mahdollisimman helposti, katso videoni aiheesta.
|
Silppua mangoldi tai lehtikaali ja kevätsipulit. Laita kaikki pannulle kuumaan seesamiöljyyn. Kääntele hetki sen verran, että kasvikset paahtuvat hieman. Lisää mausteet ja noin 1 dl vettä. Laita kansi päälle, vähennä lieden kuumuutta ja hauduta kypsäksi noin kymmenisen minuuttia. Lorauta valmiin seoksen päälle hieman paahdettua seesamiöljyä. Se antaa ihastuttavan maun ruualle.
|
Oloni oli eilen vähän flunssainen, joten laitoin mausteeksi reippaanlaisesti tulista thai-mausteseosta. Se antaa keholle kyytiä puhdistaa itsensä ennätysajassa. Lisäksi ripottelin joukkoon hieman yrttisuolaa. |
|
Itse en kaivannut tähän lisukkeeksi mitään, mutta sinä saatat haluta hieman tuhdimpaa proteiinia kuten papuja, kalaa tai kanaa. Ne onkin aina viisainta pitää lisukkeina eikä aterian pääosaan esittäjinä niin keho kiittää ja olo on kevyt. |
|
Jos tykkäät syödä isoja annoksia kerralla kuten minä, etkä tykkää puputtaa pieniä ruokamääriä pitkin päivää (minäkään en tykkää), tällainen haudutettu kasviskasa on aivan loistava ruoka. Sitä saa nauttia valtaisan annoksen ja olo on kuitenkin kevyt ja selkeä ruokailun jälkeen. Jos taas olet pienten annosten ystävä, mitäpä jos pakkaisit ruokaa sopivan kokoisiin rasioihin, pakastaisit osan ja söisit seuraavanakin päivänä loput. Kätevää ja säästää aikaa. |
|
Vaikka söin ison lounaan, jäi kasvispaistosta yli sen verran, että kääräisin loput illalla riisipapereihin.
Ne maistuivat oikein hyviltä! |
Ahhh... kuulostaa ja näyttää herkulliselta! Lähtee kokeiluun :)
VastaaPoista