Tarvitsemme toisiamme. Tarvitsemme ystäviämme. Mutta ennen kaikkea tarvitsemme itseämme. Ystäväksi. Sillä muuten emme ole aidosti olemassa ja läsnä kenellekään toiselle ihmiselle.  Emme jaksa, osaa tai viitsi olla hyvä ystävä, jos emme ole ensiksi itsellemme paras mahdollinen ystävä. 

Olla itsensä paras ystävä. Mitä se tarkoittaa? Minulle se on sitä,  että opimme taidoista tärkeimmän: kuuntelemaan kunnioittaen sitä ihmeen vahvaa ja silti hennon hiljaista ääntä sisällämme. Sitä, joka osaa pitää meistä loistavaa huolta. Sitä, joka osaa valita viisaasti, kun itse emme osaa. Sitä, joka pitää meidän puoltamme, kun väsyttää ja usko omiin voimiin on vähissä. Kutsun sitä Sielun viisaudeksi. Ystäväksi, johon voimme aina luottaa.

 Sitä ei oikein kuule kun puhuu päälle, puuhaa paljon ja painaa päälle elämää suorittaen. Sielun viisaus on kuiskaus, jonka erottaa vain hengityksen tasaantuessa ja aistien levossa - silmät kiinni, katse sisäänpäin kääntyneenä, valppaana sille, mikä ei väkisin vaadi mitään vaan tarjoaa ystävän kättä lempeästi ja turvallisesti. Sielun viisaus lohduttaa, johdattaa ja kasvattaa.

Toivon sydämestäni, että käyttäisimme ystävänpäivän teemaa myös itseemme. Istuisin hetkeksi alas. Sulkisin silmäni. Kysyisin itseltäni uteliaana: kuinka voisin tänään olla itseäni kohtaan sellainen ystävä, jonka toivon itselleni? Se ei ole itsekkyyttä vaan rakkauden herättämistä sisälläni. Silloin ja vain silloin jaksan antaa ilolla, kuunnella sydämelläni ja koskettaa sielullani. Olla aidosti ystävistä paras. Rakastaa.

Toivon sinulle ja ystävillesi mitä upeinta ystävänpäivää täältä tropiikin paahteesta, hehkeän kauniista Sri Lankasta, missä minulla on suuri ilo ja kunnia olla monen upean ystäväni kanssa!