Tuhansia kasviskojuja. Jokaisessa kylässä, kaupungissa ja keskellä ei mitään. Auki aamusta iltaan. Joku nämä kaikki tuoreutta tihkuvat vihannekset, juurekset ja yrtit syö. Sri Lankassa perinteinen ruokavalio on onneksi vielä hengissä. Se tarkoittaa sitä, että syödään päivittäin pääosin kasviksia, riisiä ja palkokasveja. Suurimmalla osalla ihmisistä ei (onneksi?) ole varaa syödä lihaa kuin pieniä määriä.
Meidän ayurveda-reissumme Sri Lankalla jatkuu vielä muutamia päiviä. Ei ole tarvinnut kasvissyöjien ryhmässämme tilata erikseen mitään. Jokaisessa ruokapaikassamme on ollut ainakin kymmenen erilaista kypsennettyä kasvisannosta tarjolla. Itse koen tulleeni taivaaseen jokaisen aterian alkaessa. Näillä antimilla pysyy terveenä, kevyenä ja energisenä. Meidän porukkamme on päivä päivältä muuttunut sähdehtivämmän näköiseksi (julkaisen kuvan meistä, kunhan saan luvan kaikilta!).
Juu, tiedän, että meidän lähikauppamme ei sijaitse tropiikissa eikä kuvien kasvisvalikoimaa voi edellyttää. Mutta kyllä me suomalaiset olisimme todella fiksuja, jos vähän tsemppaisimme ja lisäisimme kasvisten käyttöä. Virallinen ravitsemussuositus on vähintään puoli kiloa kasvikunnan antimia päivässä. Valitettavasti en tiedä edes monia terveysruuista kiinnostunutta ystävääni ja kurssilaistani, jotka siihen määrään pääsevät joka päivä. Tomaatti-kurkku-lehtisalaatti, tuo pyhä kolminaisuus, ei valitettavasti ole ratkaisu. Nehän ovat valitettavasti lähinnä vettä.
Miksi on näin? Miten yleisesti tiedetty ja hyväksytty ohjeistus kasvisten hyvää tekevistä ominaisuuksista ei päädy lautaselle? Oma mielipiteeni ja kokemukseni on se, että emme kertakaikkiaan osaa tehdä kasviksista ruokia, joka maistuisivat yhtä hyviltä kuin karjalanpiirakka, pitsa tai juustovoileipa. Tai mikä ruoka se nyt itse kullekin on, johon tarttuu pikaisesti, kun jotain pitää syödä.
Täällä kasvisruokien paratiisissa ei kukaan ryhmästämme ole kaivannut kotoisia ruokia. Ei edes leipää, jota on kuitenkin ollut koko ajan tarjolla. Kasvisruuat ovat täyttäneet ja tyydyttäneet sillä ne ovat hyvin maustettuja. Kaiken tämän voi oppia, jos haluaa. Ei tarvitse opetella tekemään intialaistyyppistä ruokaa. Kyllä kotoisilla yrteillä ja mausteilla saa loistavia kasvisruokia.
' Mutta en minä tykkää ruualaitosta enkä osaa tehdä mitään maukasta!' Näin sanoo moni ja minä kysyn mahdollisimman ystävällisesti, haluaako kyseinen henkilö pysyä terveenä, vireänä ja iloisena? Sillä se ei tapahdu itsestään. Valitettavasti. On kyse tietoisista valinnoista, jotka on vain tehtävä. Haluttava jotain parempaa kuin raihinaisuus, ylipaino ja hetkellinen hurma kielellä, joka muuttuu raskaudeksi, vaivoiksi ja terveyshaasteiksi.
Kyllähän tämä vähän saarnalta vaikuttaa, mutta nettiyhteys loppuu taas hetken kuluttua ja upea terveysbuffetti odottaa. Julkaisen kuvia ruuistakin, kunhan maltan olla syömättä ja keskittyä kuvaamiseen. Olen vakuuttuneempi kuin koskaan aikaisemmin, että pääosin kypsennetyistä kasvisruuista koostuva ruoka sopii meille kaikille. Olen nähnyt mitä erilaisimpien ihmisten ryhmässämme kukoistavan! Kukoistusruoka on sinunkin oikeutesi.
Tällä blogisivustolla on jo monia herkullisia kasvisruokia. Kokeile ihmeessä! Löydät se kohdasta Tänään söin. |
Oi tämä on niin totta. Mä niin etsin mun wokkipannua ja...
VastaaPoistaHyvä Sini - heitä tekosyyt roskiin ja syö kukoistusruokaa! Olet sen ansainnut!
PoistaKiitos Marika blogistasi. Sitä on kiva aina lukea. Valmistin eilen elämäni ensimmäisen linssicurryn ja hyvältä maistui, vaikka sitä Sri Lankassa söimmekin joka päivä.
VastaaPoistaKIITOS IHANA MARJUT!!
PoistaNäistä ihanista matkakuulumisista tuli mieleeni toinen suosikkiblogini, My New Roots, joka keskittyy terveelliseen ja herkulliseen kasvisruokaan. Kirjoittaja oli myös juuri vierailulla Sri Lankassa ja julkaisi eilen ihastuttavan ohjeen matkan innoittamana.
VastaaPoistahttp://www.mynewroots.org/site/2016/02/beetroot-curry-and-kale-mallung/
Mahtavaa kuulla ja tsekkaan heti tuon blogisuosituksesi, KIITOS! Iloista kevättä sinulle, Marika
Poista