Voiko arkeensa rakastua?

Voiko arkeensa rakastua?

Rakastuneena meitä ei ärsytä tiukka purkinkansi, mateleva kassajono, lasten sotkut, työkaverin hymyttömyys tai mikään niistä tuhansista mahdollisista päivittäisistä harmituksista, jotka värittävät päivämme harmain sävyin. Rakastuneena sitä jotenkin vain nauttii ihan kaikesta. Muistathan? Mutta rakastuminenhan on aivojen poikkeustila, jossa kemikaalit sotkevat järkevän ajattelun, sanotaan.

Vai onko tämä sittenkään koko totuus? Voisimmeko muuttaa joskus ankean arkemme edes vähän värikkäämmäksi ja hauskemmaksi edellyttämättä mitään megaluokan ulkoisia muutoksia. Ihan vain päättämällä rakastua siihen? Kyllä.

Siihen tarvitaan vain vähän oveluutta huijata aivojamme luulemaan, että olemme ilahtuneita, innostuneita, kiitollisia juuri niistä asioista, joista niin helposti urputamme. Aivot ovat ällistyttävän vastaanottavaisia myönteisille ajatuksille, joita keksimme silloin kun ’todellisuus’ ei miellytä. Sillä loppujen lopuksihan on aina kyse tulkinnoista, ei tosiasisoista. Sade merkitsee toiselle hyvää satoa, toiselle pilalle mennyttä lomaa. Viisas ihminen löytää sateelle tulkinnan, joka palvelee hyvää mieltä parhaiten. Esimerkiksi: nyt sataa, sehän on mielenkiintoista. Sade ei minua sulata. Sade kaunistaa hipiän. Sade on sade. Ei sen enempää.

Totta on se, mitä toistamme itsellemme riittävän usein. Eli alamme pitää varmoina faktoina sellaisia asioita, joita olemme toistelleet itsellemme uudellen ja uudelleen. Esimerkiksi, että inhoan maanantaita tai marraskuuta. Kun se on tehnyt satoja, ellei tuhansia kertoja, niin alamme uskoa siihen, että viikossa on yksi kelvoton päivä ja vuodessa vähintäänkin yksi kammottava kuukausi. Ja olemme valmiita myös puolustamaan tätä 'totuuttamme.'

Olennaista lienee kysyä itseltään rohkeasti, palveleeko tämä tai joku muu uskomukseni minua. Edistääkä se hyvää elämää vai tuhoaako se kenties yllättävän paljon, vaikkapa yhden päivän viikosta? Näin kävi Saaralle, joka kertoi joka käänteessä vihaavansa maanantai-päiviä, jolloin kaikki meni pieleen. Ei siinä tarvittu kuin yksi kysymys, niin Saara oivalsi, että ei todellakaan hyötynyt maanantai-vihastaan. Ja se kysymys oli yksinkertaisuudessaan: " Olisiko elämäsi parempaa, jos oppisit pitämään, jopa rakastamaan, maanantai-päiviä?".

Ajatuksemme ovat kuin kyntöauroja aivoissamme. Ne muokkaavat sinne uria ja polkuja, joita tarpeeksi usein tallattuamme muuttuvat teiksi ja valtateiksi. Jos haluamme hyvän elämän, kannattaa kyntää aivoihin sellaisia polkuja, joita on mahdollisimman mukava kulkea. Myönteiset tulkinnat elämästämme ovat juuri sitä. Ne oppii, kun oppii korvaamaan rajoittavat ajatusrakennelmasa paremmilla.
Saara nauttii nykyisin mukavista ja tuottavista maanantaipäivistä ja on saanut vuoteensa yli 50 lisäpäivää.

Ota selvää rajoittavista ajatuksistasi, jotka liittyvät arkeesi. Esimerkiksi lasten haku päiväkodista voi olla rasittavaa, mutta viisas innostuu siitä, että saa hakea lapset päiväkodista. Onhan se etuoikeus, jonka olemme itse valinneet, kuten sähkölaskun. Sen maksaminen on merkittävästi miellyttävämpää, kun hehkuttaa sitä, että saa sähköä. Mutta jos et viitsi lähteä näin radikaaliin elämänlaadun korottamiseen, niin ehkäpä haluat kokeilla alla olevaa. Sekin toimii yllättävän hyvin. Toiston avulla.
Miltä tuntuisi toistaa itselleen päivästä toiseen ’MInulla on yllättävän hyvä elämä!’ ? Ja jos oikein innostut, voit lisätä ’ Elämäni muuttuu päivä päivältä mukavammaksi/miellyttävämmäksi/upeammaksi!’. Pikku hiljaa aivoihin syntyy myönteisyyden polkuja, joiden avulla jaksat paremmin rakastaa. Jopa rakastua.

Ps. Minä esimerkiksi kamppailen välillä marraskuu-väsymyksen kanssa. Silloin hoen itselleni, kuinka upeaa onkaan sitten, kun on taas aurinkoa. Tämän kuvan olen suurentanut lieteni takaseinälle. Annan sen viedä itseni taivaallisiin muistoihin enkä edes muista, että ulkona on, no, vähemmän innostavaa. Kuvassa olen Piemontessa, Italiassa, Sukuloiden upealla viinitilalla joogaretriitillä ja tapani mukaan en malttanut pitää näppejäni erossa ruuanlaitosta.En edes huippukokkien keittiössä...