Tyttäreni Viivi luki tämän tekstini ja sanoi, että joo, ihan hyvää asiaa äiti, mutta kuullostaa joulusaarnalta.  Sillä sitten mennään, eikös vaan?

Marikan lyhyt joulusaarna

Minä. Sinä. Muut. Meillä on jotain yhteistä. Haluamme tulla kuulluksi, ymmärretyksi, hyväksytyksi. Kuunnelluksi ilman, että joku muka-kuuntelee ja odottaa vain vuoroaan päästä itse puhumaan.
Tai puhuu päälle. Salaa, jopa itseltämme, toivomme ystävällistä ymmärrystä, vaikka olisimme asioista eri mieltä.  Haaveilemme tulevamme hyväksytyksi kaikkine kummallisuuksinemme, sillä niitä meillä kaikilla riittää. Toivomme kaikkea tätä eniten rakkailtamme. Silti pihtaamme niitä samaisilta ihmisiltä. Siis rakkautta.

Odottavan aika on näissä sydämen asioissa tuskallisen pitkä. Varsinkin, kun lähimpämme odottelevat samoja juttuja meiltä. Siinä sitä sitten kytätään toisten käytöstä, loukkaannutaan, pahoitetaan mieli, suututaan, äksyillään, murjotetaan merkityksellisesti ja ties mitä typerää. Se on taatusti epäterveelisempää kuin kinkku ja suklaa yhteensä. Eikä toimi.

Viisas lopettaa tällaisen potero-pelleilyn ja tarjoaa näitä kaikkia joulupyhien halutuimpia lahjoja toisille. Siis kuuntelua, kunnioitusta, ymmärrystä ja hyväksyntää. Edes muutaman päivän ajan.
Ja viisas saa katsoa ihmettä: muut rentoutuvat seurassamme, ovat kiitollisia yllättävästä leppoisuudestamme ja lämpimästä ystävällisyydestämme. Näillä eväillä juhlapyhistä tulee ihan ikimuistettavan mukavia päiviä niiden ihmisten kanssa, jota kuitenkin sisimmässämme rakastamme paljon. Rakkaus tekee joulusta pyhän.

Toivon sinulle ja rakkaillesi mitä ihaninta joulun aikaa! Saat minulta lahjaksi pyhien mentyä 24-sivuisen ihmissuhde-oppaan. Liity sähköpostilistaan, niin saat ladattua sen heti julkaisun jälkeen.